BLOGISARJA: toipuvan addiktin ajatuksia ja sielunelämää

Sarjan kirjoitukset kuvaavat todellisia tapahtumia, ajatuksia ja tunteita puhtaana elävän addiktin elämästä kuuden kuukauden ajalta. Kirjoittajan inspiraationa päiväkirjamaisten merkintöjensä julkituomiseksi ovat halu tulla näkyväksi teksteissä sellaisena kuin on ja halu toimia omia pelkojaan vastaan.

2.7.2021

Tänään piti olla leikkaus ja menin paikalle valmistautuneena. Leikkaus kuitenkin peruttiin viime hetkellä, kiireellisen tapauksen takia. Omani siirtyy ensi kuulle, eikä uutta aikaa vielä annettu.

Kuultuani leikkauksen peruuntumisesta, ei tapahtunutkaan entisenlaista tunneputoamista, vaan aikuinen minä pysyi läsnä. Tulin kotiin, menin nettiryhmään ja puhuin asian auki.

Tiedostan hylkäämiskokemuksen tunteen tulevan mahdollisesti viiveellä. Kuvio on samanlainen mitä lapsuuden kodissa.
Lupaus jostain, valmistautuminen, luottaminen ja viime hetken peruutus eli maton vetäminen jalkojen alta. Jääminen tästä seuraavan tunteen kanssa yksin.

Tässä on varmasti iso syy yksin pärjäämiselle elämässä. Tunnekokemus, että jos luottaa niin siitä rangaistaan ja lopulta jää tunteen kanssa yksin.

Tunne on todellinen, vaikka todellisuus ei. Tässä hetkessä en ole avuton lapsi todellisuudessa vaan aikuinen mies, kuka yrittää elää elämäänsä puhtaana. En ole yksin, enkä jätä itseäni yksin.

7.7.2021

Sain kuulla serkkuni menehtyneen, tuli suru ja itku. Suru tuli näkyväksi toisen ihmisen seurassa. Sallin itseni olla kannateltavana. Kun lähdimme kävelylle, luonto näytti todella kauniilta, herkistyin, olisin voinut jäädä siihen paikkaan. Sain hengellisen kokemuksen, olen siitä kiitollinen.

14.7.2021

Jatkan askeltyöskentelyä, en varsinaisesti hihku innosta, kuitenkin teen sen. Aloittaessani huomasin kehossa ja mielessä vastustusta. Mieleen pyrkii muita asioita ja muuta tekemistä. Etenen pikku hiljaa, olen tehnyt päätöksen työskennellä tämän askeleen, tuntui miltä tuntui.

Olen viettänyt paljon aikaa ihmisen kanssa, josta välitän enemmän kuin ystävästä. Päädyimme käymään syvän keskustelun suhteestamme. Hänen kertoessaan omaa kokemusta sain kokemuksen myötätunnosta, häpeä ja syyllisyys näyttäytyi uudessa valossa.

Näin hänessä häpeän ja syyllisyyden vankilan, sekä sen järjettömyyden. Kuinka tämä häpeä ja syyllisyys on annettu ulkopäin, syistä joille en voi mitään, ne ovat osa minua. Minulla on avaimet pois tästä vankilasta, vain minulle ei kenelläkään muulla. Lukon avaaminen ei ehkä onnistu helposti, luulen että tämä kokemus on iso asia lukon aukeamiseen suuntaan. Kiitos tästä kokemuksesta ja tunteista siinä.

Sain uuden leikkausajan jo muutaman viikon päähän. Käyn läpi saman valmistautumisprosessin kuin aiemmin.

21.7.2021

Näin viime yönä unta tulevasta leikkauksesta, mikä oli todentuntuinen. Unessa keskustelin hoitajien ja lääkärin kanssa. Makasin leikkauspöydällä, minulle oli aloittamassa laittamaan puudutusta. Havaitsin tässä kohdassa oman kontrollin tarpeen, ajattelen sen olevan luottamuksen puutetta ihmisiin.

Pelko satutetuksi tulemisesta oli läsnä tilanteessa, annoin sen olla läsnä reagoimatta siihen. Havaitsin myös, että minulla on työkalut tämänkaltaisesta tilanteesta selviämiseen. Heräsin.

Tuo työkalu on tiedostus siitä etten ole enää lapsuudessa sitä kauhua mahdollisesta kivusta, vaan aikuinen ihminen kenen kipuja pyritään korjaamaan. Lapsuuden pelon tunne ei ole todellisuutta, vaikka tunne kehossa oli todellinen siinä hetkessä.

26.7.2021

Viime päivinä olen kokenut voimakkaita vihan tunteita ja peruin tapaamisen siskoni kanssa, koska ajattelen, että vihan tunteet mikä koen häntä kohtaan eivät kuulu hänelle tai kenellekään muulle. Olen ymmärtänyt, että niin kauan kuin vihalla on kohde, sitä välttelee eikä kykene kohtaamaan sitä.

Ylihuomisella leikkauksella on varmasti osansa viime päivien tunteisiin. Pelko on läsnä, koen sitä, en kuitenkaan anna sen viedä mukanaan. Minua pelottaa ja se on ok.

Teksti ja kuva: anonyymi