Sarjan kirjoitukset kuvaavat todellisia tapahtumia, ajatuksia ja tunteita puhtaana elävän addiktin elämästä kuuden kuukauden ajalta. Kirjoittajan inspiraationa päiväkirjamaisten merkintöjensä julkituomiseksi ovat halu tulla näkyväksi teksteissä sellaisena kuin on ja halu toimia omia pelkojaan vastaan.
7.4.2021
Toimenpiteet toipumisen edistämiseksi meinaavat jäädä liian vähälle, kun on tunnetasolla ja fyysisesti hankalaa. Sen olen huomannut. Esimerkiksi näiden ajatusten kirjoittaminen on ollut tauolla, mikä ei ole hyvä asia. Olen fyysisesti tosi väsynyt ja uniongelmat ovat tulleet takaisin. Työn fyysisyys tuntuu olevan liikaa ja vapaa-ajalla en kykene mihinkään. Keho ja mieli eivät palaudu.
Olin mökillä viikonlopun ja huomasin rauhattomuuden. Mökki on minulle turvapaikka ja
normaalisti rentoudun siellä ollessani. Tällä kertaa en kyennyt rauhoittumaan, oli hankala elää siinä hetkessä.
Haluan tsempata rehellisyyteni kanssa, huomaan lipsuvani siitä pikkuasioissa. Eilen ollessani väsynyt, tuli mieleeni todella vahingollisia ajatuksia. Ne olivat vain ajatuksia, eivät tunteita, eivätkä välttämättä johda toimintaan. Oikaisin työhön liittyvän oman epärehellisen teon tässä yhteydessä, mistä en ollut kertonut kenellekään. Puhun tästä
kummini kanssa seuraavassa kummipuhelussa.
12.4.2021
Olen tilanteessa, missä olen ollut monta kertaa elämässäni. Uusi työ, uudet työkaverit. Aluksi on into tehdä työtä, tulla siinä paremmaksi. Tehdä työ helpommaksi itselle. Jonkin aikaa asiat sujuvat kivasti ja sitten alkaa ilmenemään ongelmia ihmisten kanssa. Tulee ajatus mistä seuraa tunne, että muut ovat minua vastaan, alan reagoimaan ja
homma menee päin seinää.
Ongelmia ihmisten kanssa on alkanut ilmenemään viimeaikoina, mutta en ole kuitenkaan reagoinut samalla tavoin kuin aiemmin, eli hyökännyt. Olen kyennyt pysähtymään asioiden äärelle, keskustelemaan rakentavasti ja pysymään hiljaa
tarvittaessa. Kuitenkin reagoin hakemalla sairaslomaa, koska tuntuu etten jaksa. Pitäisikö nyt vain jaksaa?
Fyysiset kivut ovat olleet arkipäivää pitkän aikaa, lisäksi paine työssä onnistumisessa kuormittaa. Aiemmin, vastaavanlaisissa tilanteissa olen vain yrittänyt jaksaa, pakottanut itseni jaksamaan. Yrittänyt yksin ratkaista asian, pärjäämällä. Se on lähes aina kääntynyt itseäni vastaan aiheuttaen häpeää. Pyrin kaikin tavoin välttämään naurunalaiseksi ja häväistyksi tulemista.
Koen, että tämä on suojamekanismi, joka on syntynyt lapsuuden tapahtumien ja turvattomassa ympäristössä elämisen seurauksena. Tunteet mitä koen eivät ole tarpeellisia tässä hetkessä, vaikka ne todellisia ovatkin. Pääsin aloittamaan
terapian kuukausi sitten ja uskon siitä olevan apua.
23.4.2021
Olen ollut viikon töissä päivä kerrallaan sairaslomani jälkeen ja ymmärrän etten kykene tähän työhön tällä hetkellä fyysisten kipujen takia ja myöskään henkisen vointini takia. En osaa enää määritellä kuinka paljon fyysinen kipu vaikuttaa henkiseen vointiin, kivut ovat olleen läsnä sen verran kauan.
Töissä ajaessani tulee voimakkaita vihapuuskia, en ole toiminnalla reagoinut tunteeseen. Pyrkinyt tekemään työni niin hyvin kuin pystyn. Ajatuksen tasolla viha ja raivo ovat hallitsemattomia. Tekee mieli painaa kaasua kun pitäisi painaa jarrua.
Tein päätöksen jäädä sairaslomalle odottamaan tulevaa leikkausta, mikä kaiketi tulee tapahtumaan noin puolentoista kuukauden kuluttua. Tunnen syyllisyyttä siitä etten pysty työskentelyyn, pyrin hyväksymään sen. Tänään teen työni niin hyvin kuin pystyn ja se riittää.
28.4.2021
Tänään olen ollut tasan kaksi vuotta puhtaana. Olen kiitollinen siitä.
Teksti ja kuvat: Anonyymi
