Korona ei pysäytä Fattaluuta-koulutusta

Fattaluuta on onnistunut kääntämään koronan aiheuttamat vaikeudet voitokseen, sillä ongelmien ratkaisun ohella sijaa on annettu myös uusille innovaatioille.

Kulunut koronavuosi toi tullessaan haasteita maailmanlaajuisesti lähes kaikille, eikä Fattaluuta ollut tässä poikkeus. Loppuvuodesta kiristyneiden rajoitustoimien vuoksi Fattaluuta-koulutuksen kokoontuminen kasvokkain estyi. Nyt, kun kovan onnen vuosi 2020 on saatu pakettiin, voi Fattaluuta-tiimi ylpeänä iloita – haasteet ovat selätetty! Eikä Fattaluuta ainoastaan tyytynyt ratkomaan tielleen osuneita pulmia, vaan onnistui luomaan haasteellisista tilanteista aivan uusia toimintatapoja, joita voidaan hyödyntää myös koronatilanteen rauhoituttua.

Uusi vuosi tuo tullessaan uuden, helmikuussa starttaavan Fattaluuta-koulutuksen. Kevätkauden koulutus toteutetaan niin sanottuna hybridikoulutuksena. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutuksiin tarjotaan mahdollisuus osallistua niin etäyhteyksin, kuin myös fyysisesti paikan päältä. Tällainen hybridimalli on todennäköisesti tullut jäädäkseen, sillä se mahdollistaa joustavamman osallistumisen esimerkiksi toisista kaupungeista. Mikäli rajoitustoimet kiristyvät, koulutukset toteutetaan kuitenkin luonnollisesti täysin etäyhteyksin. Fattaluutaan on kuluneen vuoden aikana kertynyt arvokasta käytännön tietoa siitä, kuinka koulutusten järjestäminen etäyhteyksin onnistuu. Tarpeen vaatiessa Fattaluuta-koulutuksen voi suorittaa täysin etäyhteyksin!

Fattaluudan hybridikoulutusten ohella korona on pakottanut Fattaluudan uudistumaan ja versomaan keinoja toimintojen turvaamiseksi etäyhteyksien voimin. Etäluuta on uusi innovaatio, joka mahdollistaa Fattaluuta-päivystysten tekemisen etänä esimerkiksi asumisyksiköihin. Niin ikään Fikkaluuta on palvelu, jonka avulla asiakas saa Fattaluudan mukaansa esimerkiksi virastokäynnille kännykän videopuhelun välityksellä. Tällaisia uusia luovia ratkaisuja tuskin oltaisi keksitty, ellei muuttuva maailmantila olisi sitä vaatinut.

Vaikka helmikuussa alkava Fattaluuta-koulutus on kokenut hienoisen muodonmuutoksen toteutustapojen suhteen, on sisältö kuitenkin tuttua ja taattua Fattaluuta-laatua! Koulutus tarjoaa laaja-alaisen osaamisen yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalveluista sekä niihin hakeutumisesta. Käytännön vertaispalveluohjauksen ja virastoviidakossa toimimisen ohella Fattaluudat saavat koulutusta ja harjoitusta vapaaehtoistyöntekijänä toimimisen periaatteista. Koulutuskokonaisuus on myös omiaan tuomaan osallistujien arkeen päihteettömyyttä ylläpitäviä rakenteita, sekä tarjoamaan ponnahduslaudan esimerkiksi tulevaisuuden opinnoille. Mikäli kiinnostuit, anna itsellesi mahdollisuus ja tule tutustumaan Fattaluutaan!

Lisätietoja kevään 2021 Fattaluuta-koulutuksen kurssisisällöstä löydät täältä. Kysymykset ja ilmoittautumiset koulutussuunnittelija Mikille numeroon 040 510 5552 tai sähköpostitse mikki@stophuumeille.fi.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*