”MORO, VOIDAANko olla jotenkin avuksi?” – kelan fattaluuta-päivystys sosionomiopiskelijan silmin

Maanantaina puoliltapäivin Kelan palvelupisteellä riitti hulinaa. Sosionomiopiskelija Joonas jalkautui fattaluutien mukana Kelan palvelupisteelle Helsingin Kamppiin.

Teksti Joonas Kaukoranta, sosionomiopiskelija Metropolia AMK | Kuva Kela

Maanantaina puoliltapäivin Kelan palvelupisteellä riitti hulinaa. Monenkirjava joukko ihmisiä oli saapunut hakemaan apua muun muassa asumiseen, opiskeluun ja terveydenhuoltoon liittyvien asioiden hoidossa.

Lähdin Stop Huumeille ry:n kouluttamien fattaluutien mukaan tarkkailemaan heidän toimintaansa ja saamaan ensi käden tietoa vertaispalveluohjaajien työskentelystä. Olen Stopissa suorittamani työharjoittelun aikana jo perehtynyt Fattaluuta-toimintaan ja tiesin pääpiirteittäin mitä kaikkea heidän tehtävänsä pitävät sisällään heidän jalkautuessaan eri toimijoiden pariin, mutta oli avartavaa ja inspiroivaa nähdä se nyt läheltä.

Joonas ymmärsi pian fattaluutien paikallaolon tärkeyden toimipisteeseen astuessaan

Asiakkaat odottelevat kärsivällisesti tai vähemmän kärsivällisesti oman vuoronumeronsa kilahtamista aulan näyttöruudulle, jotta he pääsisivät virkailijan koppiin. Jonot kasvavat jatkuvasti, sillä Kelan virkailijoita on rajattu määrä, eivätkä he voi hosua asiakkaan asioiden käsittelyn kanssa. Kiireen ja tietynlaisen huolestuneisuuden voi aistia ilmasta.

Tässä kohtaa vertaispalveluohjaajat astuvat kuvaan. Heidän tehtävänsä on olla palvelupisteellä läsnä ja tarjota apuansa kaikille sitä tarvitseville. Monet asiakkaista ovat paikan päällä sellaisten pulmien vuoksi, ettei heidän välttämättä tarvitsisi jonottaa virkailijalle.

Sosiaaliturvajärjestelmän koukerot ja erilaisten hakemusten viidakko ovat omiaan sekoittamaan kenen tahansa pään

Toisin sanoen, asiakkaat eivät aina edes tiedä, mihin tarvitsevat apua ja mitä voivat hoitaa omatoimisesti. Kun tähän yhtälöön vielä lisätään asiakkaiden moninaiset taustat päihdekuntoutujasta turvapaikanhakijaan tai yksinhuoltajavanhemmasta opiskelijaan, saadaan haastava solmu selvitettäväksi.

”Oli upeaa nähdä ihmisten huojentuneisuus, kun heidän ongelmansa saadaan ratkaistua. Jonot purkautuvat ja toiminta muuttuu jouhevammaksi.”

Fattaluudat kiertelevät ympäri toimipistettä ja jututtavat odottelevia asiakkaita. Monen kohdalla selviää nopeasti, että heidät voidaan ohjata itsepalvelupisteille ja auttaa vaikkapa opintotukihakemuksen täyttämisessä. Tässä pääsin itsekin auttamaan pariin otteeseen, aihe kun on sattuneesta syystä tuoreessa muistissa.

Ihmiset ovat hakeutuneet Kelan palvelupisteelle monien erilaisten asioiden tiimoilta

Jotkut ovat tulleet palvelupisteelle saadakseen tulostettua itselleen työttömyyspäivärahahakemuksen englanninkielisenä, toiset taas hakeakseen korvausta kuukausimatkalipun hankkimisesta. Tällaiset asiat hoituvat fattaluutien opastuksella todella näppärästi.

Välillä asia on luonnollisesti sellainen, että vertaispalveluohjaajan tehtävä on ohjata asiakas virkailijan luokse. Todella moni asiakkaista kuitenkin selviää pahemmin odottelematta, kun fattaluudat avustavat heitä.

Oli upeaa nähdä ihmisten huojentuneisuus ja aito ilo, kun heidän ongelmansa saadaan ratkaistua. Oli myös omalla tavallaan hauskaa huomata, kuinka asiakkaat ensin odottelevat hieman passiivisina vuoroansa, mutta rohkaistuvat kysymään fattaluudilta ja myös allekirjoittaneelta neuvoa huomatessaan muiden saavan nopeammin apua.

Fattaluuta-toiminta Kelassa on arvokasta myös virkailijoille

Mitä useamman kanssa vertaispalveluohjaajat pystyvät auttamaan, sitä useampi pääsee myös virkailijan luokse hoitamaan asiansa. Jonot purkautuvat ja toiminta muuttuu jouhevammaksi.

Asiakkaat pääsevät jatkamaan päiväänsä nopeammin. Kiitollisuus avun saamisesta oli suorastaan käsinkosketeltavaa. Päiväni oli oppimiskokemuksena täysi kymppi ja kiitos siitä kuuluu vertaispalveluohjaajien ja Kelan rautaisille ammattilaisille.