Blogisarja: Toipuvan addiktin ajatuksia ja sielunelämää osa 6

Sarjan kirjoitukset kuvaavat todellisia tapahtumia, ajatuksia ja tunteita puhtaana elävän addiktin elämästä kuuden kuukauden ajalta. Kirjoittajan inspiraationa päiväkirjamaisten merkintöjensä julkituomiseksi ovat halu tulla näkyväksi teksteissä sellaisena kuin on ja halu toimia omia pelkojaan vastaan.

9.5.2021

Onpas vierähtänyt pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta. Ei se haittaa. Viimepäivinä on ollut hankala olo. Olen nähnyt väkivaltaisia painajaisia. Todentuntuisia painajaisia. Yhteys tunteisiin tuntuu kadonneen. En tiedä onko kaikki meneillään olevat asiat syynä tähän. Terapian alkaminen, työn keskeytyminen, lähestyvä leikkaus sekä ihmissuhdeasiat. Onhan siinä paljon asioita käsiteltäväksi kerrallaan. Ei ihme, jos ei meinaa sujua.

Sain itseni kiinni ryhmässä ajattelemasta muuta, mitä puhuin. Tulin asian kanssa näkyväksi. Toipumisen alussa saatoin ajatella muuta, puhua toista ja tehdä lopulta eri tavalla. Siitä olen mennyt paljon eteenpäin ja on loogista ettei todellisiin tunteisiin tuolloin pääse helposti käsiksi.

Pohdin vakavasti kohtaavani esimieheni kasvotusten ja siihen liittyvät tunteet. Pelottaa. Samoin tuleva leikkaus. Mutta ei kuitenkaan samoissa määrin kun aikaisemmin.

Tänään on äitienpäivä ja olen kiitollinen äidistäni.

13.5.2021

Nukuin huonosti, oli rytmihäiriöitä. En pelännyt, vaikka tunsin itseni yksinäiseksi yöllä. Ennemminkin oli rauha siitä, että jos on minun aikani kuolla, niin se on ok. Kirjoittaessani tätä alkaa itkettää. Ehkä pelottomuus kuolemaa kohtaan kertoo hyväksymisestä ja ymmärryksestä siitä, ettei nämä asiat ole minun käsissäni.

Yhteys tunteisiin on edelleen kadoksissa ja siihen on syynsä. Tapasin toipuvan ystävän pienen tauon jälkeen. Tapaamisen aikana tuli epämukava olo ja olisin halunnut lähteä paikalta. Saimme puhuttua vaikeasta asiasta toisen aloitteesta. Epämukava tunne siirtyi sivuun, kun kohtasin sen.

Kohtasin jonkin tunteen, mikä on minulle vaikea. En osaa nimetä mikä tunne se oli. Olo muuttui neutraaliksi eikä tullut ”jäämies”-oloa, eli oloa missä en tunne mitään. Kyseinen ihmissuhde on minulle
tärkeä, olen kiitollinen siitä ja annan sen toimia omalla painolla, vaikka se on vaikeaa.

Varasin ajan koronarokotukseen ja hallinnan tarpeeni nosti päätään asian yhteydessä ja olisin halunnut päästä rokotukseen aiemmin. Tyyliin ”heti mulle kaikki nyt”.

16.5.2021

Uusi tuttavuus kävi kylässä, saunoimme ja harrastimme seksiä. Oli ihan mukavan oloinen kaveri. En tiedä pitäisikö tätä analysoida vai antaa vain olla. Analysointi johtaa usein itsesyytöksiin ja itsevihaan. Totean, että näin tapahtui, olen ihminen.

Olen ollut mökillä ja on ollut hellettä. Tänään lähden kotiin, vaikka haluaisin jäädä tänne ja olla yksin. Panin merkille, että toipumiseni ei välttämättä ole ollut prioriteetti viime aikoina. Päihdetoipumiseni on ykkösasia elämässäni ja ilman sitä menetän kaiken, mitä olen elämääni saanut. Tästä minulla on kokemusta.

19.5.2021

Heräsin pari tuntia sitten, selailin puhelinta ja mietin asioita. Someviesti meni tunteisiin, vituttaa. Yritin tehdä harjoitusta, tietoista läsnäoloa ja tuomitsemattomuutta omaan ajatteluun ja muihin nähden. Hetkeksi helpotti, mutta taas tuntuu voimattomuutta kehossa ja mieli on raskas. Syön aamiaista kirjoittamisen lomassa.

Minä voin valita olla käyttämättä somea siinä määrin mitä nyt käytän. Mahaa kivistää nyt ja on tuskainen hiki. Tänään on terapiapäivä livenä.

Minä rakastan sinua.

Teksti ja kuvat: Anonyymi