Sarjan kirjoitukset kuvaavat todellisia tapahtumia, ajatuksia ja tunteita puhtaana elävän addiktin elämästä kuuden kuukauden ajalta. Kirjoittajan inspiraationa päiväkirjamaisten merkintöjensä julkituomiseksi ovat halu tulla näkyväksi teksteissä sellaisena kuin on ja halu toimia omia pelkojaan vastaan.
1.3.2021
Kehossa on juuri nyt pelko ja pakokauhu. Nyt on maanantai aamupäivä ja lauantaina löysin kaverin vessan lattialta tuupertuneena päihteiden käytön seurauksena. Sama kaveri johon minulla on romanttisia tunteita. ”Hoidan tämän homman – ei tunnu missään” -selviytymistila meni saman tien päälle. Ei tuntunutkaan siinä hetkessä.
Eilen alkoi tulla surun tunnetta ja juttelin asiasta toipuvien kanssa. Isompi tunne tuli äsken ryhmässä puhuessani, samoin puhuessani luotetun ystävän kanssa asiasta. Huomaan tunteiden tulevan tuntiessa olon syystä tai toisesta turvalliseksi. Nyt tunne oli puristava ja ahdistava, halusin paeta sitä pornon katseluun. Istuin kuitenkin alas tunteen kanssa en lähtenyt reagoimaan haluun.
On vaikeaa tunnistaa halun ja tarpeen eroa tunteiden tasolla. Päihteiden kanssa se on helpompaa, koska tänä
päivänä koen sen olleen halun aiheuttamaa. Halun paeta jotakin tunnetta, asiaa tai tapahtumaa. Sellaista mitä kohtaan olen todellisuudessa voimaton.
Tunteet tulevat jälkijunassa, kuten nytkin parin päivän päästä kaverin löytämisen jälkeen. Olen kokenut samanlaisia
kokemuksia lapsuudessa, kun löysin äitini tajuttomana silmä puoliksi auki itsemurhayrityksen jäljiltä. 5-vuotiaana en sitä tietenkään ymmärtänyt, mutta kuitenkin tuo sama selviytymistila meni päälle ja lähdin tätini luo.
Kerroin tapahtuneesta ja sanoin olevani menossa hiihtokilpailuihin. Toimin ikään kuin äitini makaaminen makuuhuoneen ja eteisen oven välissä tajuttomana olisi ollut normaali asia. En päässyt hiihtokilpailuihin ja tunteet tapahtumasta kätkeytyivät kehooni. Tapahtumasta on 40 vuotta aikaa ja ne tunteet ovat edelleen sisälläni käsittelemättä, kohtaamatta.
En tiedä mikä tarkoitus sillä on, että kohtasin kaverin yliannostuksen ottaneena. Todellisuus on, että hänellä on
päihdeongelma, enkä pysty häntä pelastamaan. Jos alan pelastamaan häntä, hylkään silloin itseni, enkä halua tehdä sitä. Ainoa asia mitä voin tehdä, on antaa hänen jatkaa elämäänsä, jatkaa omaani ja muistaa häntä rukouksessa.
Olen kiitollinen siitä kokemuksesta, minkä hänen kanssaan sain.
Nyt nousee suru ja itkettää.
7.3.2021
Koulu loppui ja valmistuin. Tänään aloitan virallisesti työt ja tuntuu oikealta siirtyä työelämään. Alkaa elää elämää. Nousee kiitollisuuden tunne ajatellessani itseni ajamassa työkseni ja tyhjentämässä palvilaatikoita, elämässä elämää, jonka olen saanut lahjaksi. Elämä on lahja. Nyt tunnen sen, mitä olen kuullut sanottavan.
Mietin ahdistuksen tunnetta, mitä koin aiemmin tänään. Onkohan kyse monesta samanaikaisesta tunteesta mitä en pysty kohtaamaan. En tiedä, mutta kuitenkin rauhoittuminen, maadoittuminen ja hyväksyminen siihen tuntuu ainakin toisinaan auttavan.
11.3.2021
Menin aamutoimien jälkeen virastoon hoitamaan asiaa. Minulla oli vastustus asian hoitamisesta, mutta menin kuitenkin.
Jonottaessani virastossa tuli pelko ja pakokauhun tunne, että jotain pahaa tapahtuu, kun editseni palveltiin asiakas jonottamatta. Kaiketi ajan varannut asiakas. Tunne voimistui, odotin, en reagoinut.
Päästyäni virkailijan luo hän sanoi tarvitsevansa alkuperäisen dokumentin, olin ottanut mukaan kopion. Kerroin näkemykseni asiasta virkailijalle niin ystävällisesti kuin siinä tunnetilassa pystyin. En usko olleeni kovin ystävällinen kuitenkaan. Lähdin hakemaan alkuperäistä dokumenttia. En reagoinut tunteeseen mikä sisälläni velloi, vaikka mielessäni kirosin.
Menin takaisin virastoon alkuperäisen dokumentin kanssa ja asia hoitui mallikkaasti, kiitos samalle virkailijalle, joka palveli minua aiemmin.
Kotiin päästyäni epämukava tunne oli edelleen jokseenkin läsnä. Istuin alas, toivotin tunteen tervetulleeksi ja olin sen kanssa reagoimatta, hyväksyin sen. Lohdutin itseäni, sisäistä lastani, olin hänelle läsnä. Olen kiitollinen tästä kokemuksesta.
Kuulin sanonnan ”tulet siksi mitä ajattelet”. Haluan ruokkia tätä ajatusta, ajatella itsestäni ja muista hyvää. Harjoittelen.
17.3.2021
Jatkoin kahdentoista askeleen työstämistä, lukemalla tekstin ja hyväksymällä tunteet mitä siitä tuli ja tulee. Päällimmäisenä tulivat kyyneleet, suru tai kiitollisuus. Kyyneleet tulivat kohdassa, missä puhutaan rukouksesta ja suhteesta korkeampaan voimaan. Se on minulle tärkeä asia, luotan siihen.
Suru ja alakulo, varsinkin alakulo ovat olleet osa minua niin kauan kuin muistan ja varmasti tulevat aina olemaan, hyväksyn sen. Hyväksyn ne tunteet, ne eivät ole pahoja.
Teksti ja kuvat: Anonyymi
